Keikka jäi kesken

Sierra Leonen ajasta tulee helposti käytettyä sanontaa ”keikka on tehty”.  Kirjoitin itsekin niin Facebookkiin, kun lähdin kotiin.  Mutta se ei ole oikein, tämä keikka ei tullut valmiiksi. 

Vaikka omalta osaltani pesti nyt päättyi, ei tehtävä ole tehty.  Tehtävä on niin laaja, että sille ei ole edes yritetty vakavasti määritellä loppua.  Itsekin tekisi mieli jatkaa, mutta toivottavasti joku toinen, esim.  metallialan opettaja, tulee Suomesta jakamaan kokemuksiaan raudan käsittelystä ja opetuksen jakamisesta Sierra Leonen opettajien kanssa.  

Työelämäyhteydet

Suomessa ja Euroopassa puhutaan paljon koulujen työelämäyhteistyöstä ja koulutuksen tarvevastaavuudesta.  Ja toisaalta korostetaan, että koulujen, varsinkin korkeakoulujen, pitää olla mukana kehityksessä, ja vetää kehitystä tekemänsä tutkimuksen avulla (TKI-toiminta, tai englannista lainaten RDI:  Research, Development and Innovations).

Koulujen TKI-toiminta vie tavallisen suomalaisen opettajan kannalta välillä jopa ärsyttävän paljon huomiota itse opetukselta.   Valitetaan, aiheestakin, että kaikki huomio keskitetään projekteihin ja ydintehtävä eli opetus jää syrjään.  On se niinkin, mutta voi se olla toisinkin. 

Käden taidot kunniassa

Sierra Leonen ammattikouluissa oman alan kehittäminen ei ole pääasia.  Pääasia ei ole edes oman alan laaja opetus vaan tekeminen, käden taitojen oppiminen.  Se tuottaa kadehdittavaa osaamista, mutta sen haitta on pysähtyneisyys.  Koulu ei ole mukana maailman muutoksessa.

Ruuanvalmistus- tai kirvesmieskoulutuksen laajuutta perustellaan sillä, että näitä ammatteja tarvitaan.  Tottahan se, katujen varret ovat täynnä pieniä kojuja, joissa myydään ruokaa ja melkein yhtä paljon on pieniä puusepän verstaita, jotka käsityönä tekevät hyllyjä ja pöytiä.  Käsityötaitoa ja lihasvoimaa on syytä arvostaa paljon, mutta tuotteet eivät näytä pärjäävän markkinoilla, kun ulkomainen teollisuus tuo samaa tuotetta myyntiin halvemmalla.  Ja valitettavasti tuontituote on myös ”hienompaa” ja käsityö on vain tavallista, Sierra Leonessa ja monessa muussa köyhässä maassa.

Kehitys menee menojaan

Ei minulla tilastoa ole käytettävissä, mutta (ennakkoluuloisen?) vahva käsitys, että liian monella ”Salonen” ammattikouluilla oppiaineina ovat ainakin Catering, Carpentry, Hairdressing ja Tailoring.  Ja aika usein myös perinneaiheet Weaving (kudonta) sekä Gara tie-dying (värjäys).   Näitä täydentävät Masonry (muuraus ja talonrakennus) sekä Welding (hitsaus), ja ehkä myös Car repair (auton korjaus).  

Koulut eivät panosta uusiin toimialoihin.  Puutetta on mm.   raskaskoneiden korjaajista ja kuljettajista (maassa on paljon kaivostoimintaa) ja kylmälaitteiden asentajista, eikä aurinkosähköpaneeleita saada asennettua, eivätkä kuljetukset toimi kuljettajien puutteessa.

Em.  ongelmat on helppo huomata ja keksiä vielä muutama esimerkkikin mitä oppiaineita puuttuu.  Mutta miten laittaa muutos tai kehitys edes alkuun – siihen on vaikea vastata.  Nykyisilläkin aloilla ongelmana on oppimateriaalien puute.  Materiaalin puute ei tarkoita Sierra Leonessa oppikirjoja, paperia tai kyniä, vaan, että koululla ei ole sementtiä betoniin, tai rautaa betoniraudoitukseen, tai puuta rakennustelineisiin, tai tukankuivaajia Hairdressing-luokkaan.  Uuden oppiaineen aloittaminen ja sen tarvitsemiin laitteisiin investoiminen on vaikeaa, kun esim.  kirvesmiesopetuksessa rahat ja sähkönsaanti eivät riitä siihen, että lankut sahattaisiin sirkkelillä eikä pistosahalla.  (Toinen asia on, että mukava yksityiskohta tärkeimmällä yhteistyökoulullani oli, että mahonkilankkuja sahattiin vanhalla pistosahalla, jonka merkki oli Terä.) 

Määritelmien opettelusta tiedon hankkimiseen

Omaksi työkseni muodostui Sierra Leonen ”keikalla” auttaa paikallisia opettajia tuntisuunnitelmien tekemisessä, miettiä heidän kanssaan tuntien valmistelua.  Jouduin miettimään opetuksen havainnollistamista niin kampaamon hygienian kuin talon perustusten kannalta.  Aiheesta piti ymmärtää sen verran, että tiesi mistä on kyse eikä menettänyt uskottavuuttaan. 

 Käytännössä sain valita aiheet: en ottanut aiheeksi hiusten kiharrusta vaan esim.  hygienian, koska katsoin, että jälkimmäisessä pärjään paremmin.  Sitten mietittiin kollegan kanssa, miten hygieniaa voi opettaa muutoin kuin luennoimalla tai kertomalla määritelmät ja työohjeet.  Eivät muutkaan keinot rakettitiedettä ole, vaan tavallisia parikeskusteluja, ryhmätöitä ja tehtäviä, joissa vaikka harjoittelupaikoista kerätään hyviä ja huonoja esimerkkejä noudatetuista käytännöistä.

Paperiton koulu

Yllättävän helppoa oli sopeutua tilanteeseen, jossa ei ole monistepaperia jaettavaksi eikä sähköisiä apuvälineitä kuten tietokonetta.  Ainakaan meidän yhteistyökouluissamme ei ole varaa jakaa opiskelijoille A4-papereita eikä tietokoneita ja projektoreita ole luokkakäytössä. 

Alussa haaveilin kännykän käytöstä opetuksen apuna, mutta sekin osoittautui kalliiksi.  Kännyköitä on kyllä riittävän monella, mutta ei puheaikaa eikä ehkä lataustakaan.   Monesti kännykät ladataan nimittäin maksullisissa latauskioskeissa, ja silloin on ehkä liikaa pyydetty, että niitä käytetään ryhmätöiden tallennusvälineinä.  Tosin asia jäi minua vaivaamaan, että oliko se lopulta niin…

Puute johon en sopeutunut, oli monien opiskelijoiden lukutaidottomuus.  Syy on usein, että alkeiskoulu oli jäänyt kesken.  Ongelmaa korostaa, että vaikka englanti on virallinen kieli, ei se ole oikeastaan kenenkään äidinkieli.   Bo´n kaupungissa, jossa asuin, äidinkieli oli tavallisesti ns.  heimokieli mende tai sekakieli krio.   Krio auttaa vähän englannissa, mutta arvaan, että sen pohjalta englantia ymmärtää saman verran kuin meikäläinen viroa.

Opettajat harjoittelemaan

Bo´n koululla pääsin pitämään kunnon koko päivän työpajan, workshopin, koulun opettajille.   (Tai oikeastaan kahden koulun opettajille, sillä työpajassa mukana olivat myös Zimmin opettajat ”puskasta”.  Ja lisäksi oli lyhyemmät versiot työpajoista sekä Kabalassa että Makenissa.)  

Työpajojen ydin oli laittaa opettajat tekemään niitä samoja tuntisuunnitelmia mitä olin heidän kanssaan aiemmin vääntänyt kokoon kahden kesken.  Kahden keskisiä palavereja varten minä tein valmistelut, mutta työpajassa opettajat joutuivat itse tekemään tuntisuunnitelmansa. 

Itseni kannalta Sierra Leonen aika oli ylellistä.  Kolme kuukautta aikaa miettiä oman ammatin ydinkysymyksiä.   Ja nähdä maailmaa näkökulmasta johon Suomessa ei törmää.

Heikki 

Alushousujen liikevaihto

Sierra Leone on YK:n hyvinvointi-indeksillä mitattuna viidenneksi surkein maa – anteeksi epäasiallinen ilmaisu, mutta sitä se mielestäni tarkoittaa.   Katso HDI, esim. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Inhimillisen_kehityksen_indeksi

Se olikin rikas paikka

Minulle on kahdesti käynyt ulkomailla niin, että ensin joku paikka tuntuu tosiaan köyhältä, mutta kun sinne palaa takaisin naapurimaasta, huomaa, että ei se ollutkaan niin.  Kerran näin kävi Romanian ja Moldovan rajalla, Moldovasta palatessa.  Nyt tuntui samalta Sierra Leonessa syvältä maaseudulta kaupunkiin palatessa.  Kävin viikko sitten kunnolla ns. puskassa eli maaseudulla surkeiden teiden, ja tiettömien taipaleiden takana.  Sieltä palatessa Bo´n, sen laitakaupunki, näytti taas kulutusparatiisilta.  Ruokaa riittää, tavaraa on tarjolla ja okadalla pääsee (okada on moottoripyörätaksi).  Ja ihmiset ovat hyvin pukeutuneita. 

Olut on raskasta 

Perinteinen hintamittarikin heittää häränpyllyä – sillä eikös yleensä maaseudulla päivittäistavarat ja palvelut ole halvempia kuin
kaupungeissa (paitsi ehkä bensa, jossa hinnassa huomioidaan kunnolla rahti).  Bo´ssa paikallinen olut maksaa 4000 leonia.  Zimmissä, jos on niin hyvä tuuri, kuulemma, että olutta löytyy, eli sitä on saatu tuotua sinne, maksaa pullollinen 9000 leonia.  Zimmistä, pikkukaupungista, on matkaa joko isoihin päätien varren Kenemaan tai Bo´hon noin 80 km.   Moottoripyörällä aikaa menee 4-6 tuntia.  Minun kuskiltani meni viisi tuntia.  

Kuorma-autojen matka-aikaa joudutaan mittaamaan toisinaan kuukausissa. Näin kaksi mutaan juuttunutta autoa, joiden porukka oli leiriytynyt vahtiin auton ympärille odottaen kuivaa kautta.  Oluesta yms.  kaupunkien herkuista on siis syytä ottaa kova hinta. 

Ikäpyramidi alueittain

Näitä huomioita on vähän uskaliasta kertoa, koska havainnot ovat todellisuudessa aika vähiä.   Mutta jatkan.  Ikärakennekin on maaseudulla ja kaupungeissa vastakkainen.  Bo´ssa tuntuu, että kaikki ovat noin 15 ja 35 ikävuoden väliltä.  Olen joskus aamulla töihin mennessä asiaa laskeskellut, ja päätynyt, että tuohon haarukkaan mahtuu 70-80 % vastaantulijoista.  Loput ovat nuorempia.  Puskamatkan kylissä yli nelikymppisiä oli puolet tai enemmän.  Vanhoja ihmisiä oli silmiinpistävän paljon. 

Seuraushan em.   ikärakenteesta on, että elinkeinotoiminta kasvaa kaupungeissa ja kuihtuu maaseudulla.  (Ja viitaten edellisiin riisiblogeihin, niin pakistanilaisten on tehostettava entisestään riisintuotantoa, jotta ruokaa riittää, kun täällä viljely vähenee.  (Mikähän mahtaa olla Induksen veden laatu Pakistanissa?))

Kaupustelijan kate on pieni

Alushousujen myyjistä minulla ei ole kuvaa, siis tämä kelvatkoon.

Edellä viittasin pukeutumiseen.  Nimittäin ihmiset ovat lähes kaikki täällä hyvin pukeutuneita – kiitos länsimaiden kirpputorien ja ”vaatekierrätyksen”.  Täällä ei enää vaatteita kannata suuremmin tuottaa, koska Aasia tekee ne halvalla, me käytämme alkuun ja täkäläiset loppuun.  Käytetyt, hyvät miesten alushousut maksavat 8000 leonia ulkomaalaiselle eli 1,1 e.   Päivässä myyjäpoikapari kertoi myyvänsä noin 100 000 leonilla eli ehkä 14 e.   Siis kaksi miestä – 7 euroa kummallekin liikevaihtoa.  Katteet ovat aika pieniä.   Eli ei kaupungissa asuminenkaan herkkua ole kaikille.

Heikki

Ps.  En oikein tiedä mitä tekisin.  En ole ennen ostanut, enkä kai käyttänytkään, muiden jo käyttämiä alushousuja.  Paitsi ehkä potkuhousuina joskus 50-luvulla. ;)

Pps.  Huom!  Ja kaikesta tästä huolimatta ihmiskunta elää aika hyvin – sierra leonelaisetkin ovat tavallisesti oikein hyvinvoivia.  Köyhimmillä ruokavalio on varmaan liian riisi- tai kassavapainotteinen, ja huonoina aikoina niistäkin on puutetta, mutta tavallisesti riisiä tai kassavaa täydennetään runsaasti kalalla ja pähkinöillä.  Lopputulos voi olla jopa mallikelpoinen ravitsemuksen kannalta.