Kaikki kantaa pään päällä

Minua on ruvennut harmittamaan, että en osaa kantaa mitään pääni päällä.  Ainakin Bo´ssa kaikki osaavat sen taidon.  Myös toimistomme koulutetummat miehet sekä naiset.   Vastaus kysymykseeni asiasta, on vähän kummasteleva, tietysti, kaikki osaavat.

Pään päällä voi olla melkein mitä tahansa, paljon tai vähän.  Esimerkiksi 12 Voltin kuorma-auton tai traktorin akku, noin 30 kg.  Varmaan hyvä paikka kantaa, koska pään päällä se on tasapainossa eli akkuhapot eivät roisku vaatteille.  

Pojat ja naiset

Akkuja olen nähnyt vain miehillä.  Mutta 4 tai 5 kennoa kananmunia menee kenen tahansa pään päällä.  Tosin kaupustelijoiden myymät kananmunat ovat usein valmiiksi keitettyjä, mikä tietysti helpottaa riskin ottamista.  Niitä kantavat yleisimmin ehkä 15 v pojat, mutta usein myös naiset.   Tavallisimmin naisilla pään päällä kulkee iso tarjottimellinen maapähkinöitä.  Ehkä vajaa 3 litraa kekona sellaisen 50-60 cm leveän muovitarjottimen päällä ja aina jossain sen reunassa.   Yleisimmin sentään etureunassa. 

Tytöllä oli harjoituksen vuoksi vadillinen pikkukiviä.

Lapset 

Lasten tehtävä on hakea vettä kaivolta.  Noin kymmenvuotiaat tytöt ja pojat, ehkä vähän useammin tytöt, kantavat päällään joko noin 15 litran ämpäriä tai keltaista kanisteria, johon mahtuu 3 tai 4 gallonaa.  Siis 13-18 litraa.  Hyvin se näyttää sujuvan.  Matkat täällä kaupungissa ovat lyhyitä; kaivoja on paljon ja koti lähellä.   Maaseudulla näkee usein illansuussa, että äiti ja noin 10-vuotias poika tulevat kauempaa polttopuita hakemasta.  Nippu ranteenpaksuisia, yli puolimetrisiä keppejä pään päällä.  En osaa arvioida painoa. 

Miehet

Nuorilla miehillä on useasti kevyt kuorma.  Mutta näkee myös raskaita kuormia.  Samankokoinen nippu kuin polttopuita, nipun halkaisija ehkä 40 cm, pyöreää rakennuspuuta 3-4 metrisiä – tarkoitan noin 10 jalkaa, kuten brittiläinen kansainyhteisö yhä ymmärtää – kulkee hyvin mukana, ja käsissä menevät muut rakennustarvikkeet.  Mutta usein kuorma on kevyempi, esim.  hyvä pino, reilu 30 cm eli 11-12 tuumaa T-paitoja, alushousuja, farkkuja, pyyheliinoja ym.  tekstiileitä.  Kukin kauppias erikoistunut tietysti omaan tuotteeseensa.  Varasto on päänpäällä ja esittelytuotteet käsivarsilla.  Myynnissä voi olla myös esim.   iso vati selkäreppuja tai kenkiä, kosmetiikkaa, hedelmiä, munkkeja, leipiä ym.

Ja minä en osaa kantaa muuta kuin pipoa.  Se harmittaa.

Heikki

Ps.  Sotkin y.o.  tekstiin tuumat ja gallonat, sillä eilen puutyön opettajan kanssa ihmettelimme miten opettaa pituusmittojen lukemista esim.  rullamitasta ja tulosten muuttamista eri yksiköiksi.  Desimaalit ovat kai yhtä vaikeita nuorelle tuumiin tottuneelle Foudylle kuin tuuman kuudestoistaosat minulle.  Tai tuuman 32. osat (se on 0,79 mm eli melkein yksi millimetri, ohuen sahan terän leveys).

Vettä iltahämärissä kotiin.

Reppuja myynnissä.

Pojat olivat ymmärtääkseni isän kanssa tekemässä urakkaa.

Tuntisuunnitelmia monesta aiheesta

 

Useampi viikkoa sitten kerroin, että tapaan silloin perjantaina Mohammedin.  Tapasin kyllä, mutta vasta tiistaina.  Ensimmäinen tapaaminen peruuntui.  Ehkä se oli ilmiötä ”this is Africa”.   Menimme koululle, kysyimme vahtimestarilta Mohammedia.  Vahtimestari soitti, ja vastaus oli, että Mohammed on ”out of the town”.  Lähdimme kuljettajan, tällä kertaa pomo, kanssa huonotuulisina syömään; perunanlehtikastiketta ja riisiä kantapaikassa, Obamassa. 

Kärsivällisyys kannatti

Seuraavan maanantaina sain Mohammedin puhelimeen ja sovimme uuden tapaamisen.  Nyt paikalla olivat kaikki koulun opettajat ja tietysti Mohammed sekä rehtori.  Yhteensä 12 henkeä.  Kärsivällisyys kannatti. 

Kyltti koululle.  Huomaa vihreä "Donor Partner".

Mutta myös jännitti – nyt pitää myydä itsensä opetuksen ammattilaisena samalla puheenvuorolla mm.  kosmetiikan ja hitsauksen opettajille.  Ehkä se onnistui, koska lopulta puhuttiin kolme tuntia opetussuunnitelmista, ryhmätöistä ym.  mahdollisista osallistamisen keinoista, ja kännykän käytöstä. Tai kollegat olivat kohteliaita, koska näkevät minut myös rahoittajan edustajana.  Virallisesti en sitä ole, mutta ymmärrän näkökulman.

Hakupaperit jätetty.

Yhtäläistä, mutta suuria eroja

Taas törmäsin siihen, että monet ongelmat ovat kovin samanlaisia kuin meillä.  Miten käyttää kännykkää opetuksessa, kun kolmanneksella ei ole sitä, tai kun kännykän viestit varastavat mielenkiinnon.  Mutta on erojakin.  Tuli vähän avuton olo, kun kollegat kertovat, että kolmannes ei osaa lukea. 

Lopputulos oli, että tapaan ainakin pääosan opettajista kahden kesken ja pohdimme sekä opetussuunnitelmia että erityisesti tuntien valmistelua.  Miten tehdä opetuksesta käytännöllistä ja tehokasta kun vain aikaa on runsaasti, kaikkea muuta vähän.

Tieto ei ole käden  ulottuvilla

Metallityöluokka

Koulutuksen eroista pitää vielä jatkaa.  Meidän, suomalaiseen opetukseen netti vaikuttaa paljon.  Ammattilehdillä ja oman alan koulutustilaisuuksillakin on suuri merkitys.  Näistä kaikista haetaan työnopetukseen vähintään uutta tietoa ja mallia uudenaikaisimmista työvälineistä ja -tekniikoista.  Samalla on alkanut erilaisten taitojen, yksityiskohtien video-ohjaus netin kautta.  Vähän teoreettisemmassa opetuksessa netistä haetaan virikkeitä, powerpointteja omien pohjaksi tai tueksi, teetetään tehtäviä ja seurataan alan etenemistä. 

Nyt minun pitää auttaa opettajia, joilla tätä mahdollisuutta ei ole.  Tai onhan Sierra Leonessa netti, mutta ei niin kuin meillä.  Se maksaa, tietokoneita on murto-osa siitä mitä meillä, yhteydet ovat hitaita ja heikkoja jne.   Sähköt ovat poikki joka päivä.  ´Tuli vaan mieleen…´, kun mietin hygienian opetuksen järjestämistä ruuanvalmistuksessa, tai puutyön liitosten tekemistä: mistä otetaan ne kaavakuvat ja luokittelut bakteereista, lämpötiloista, säilytysajoista ym., jotka meillä ovat niin käden ulottuvilla.  Jos opettaja on omina opiskeluvuosinaan ollut tunnollinen, voi hän käyttää silloin tekemiään muistiinpanoja.  Mitään muuta ei ole käden ulottuvilla.  Ero on suuri meidän tilanteeseemme nähden.

Ja huom!  Sitten jos täkäläinen opettaja on päässyt hakemaan em.  asioita netistä, niin sivut ovat englannin kieliset.  Se on on vieraskielistä materiaalia niin täkäläiselle kuin suomalaiselle, vaikka englanti onkin ”Salone´n” virallinen kieli.

Heikki

Ps 1.   Kirjoitin edellä olevan useassa vaiheessa.  Tässä välissä olen oppinut, että ainakaan meidän yhteistyökoulumme opettajilla ei ole nettiä käytössään, jolleivat mene Internet-Cafeeseen.  Siellä tunti maksaa saman kuin lounas täkäläisittäin kohtuullisessa ravintolassa.  Lisäksi tunneilla ei jaeta monisteita, koska ei ole paperia eikä monistuskonetta. Näillä mennään… 

Ps2.   Tätä kirjoittaessani kirkonmenot naapurissa ovat kääntyneet luterilaisella korvalla kuunnellen jumalattomiksi ;).  Tähän saakka on kuulunut mukavaa kantria ja gospelia, noin neljä tuntia.  Nyt meno alkaa olla kiihkeätä.  Äänet kohoavat käskeviksi ja taustalle tulee diskokomppi.  Ääni kuuluu, koska majapaikan - sinänsä hyvän majoituksen - katto ei ääntä eristä.  Tavallinen kattorakenne on aaltopeltiä ja jos sisäkatto on, se on joko jotain levyä tai kuten tässä talossa tiiviisti vierekkäin asetellut rangat, pyöreätä luonnonpuuta – sellaisia kuin kuusinäreet meillä.  Ääni kuuluu hyvin.

Alusine, okada-kuski eli moottoripyörätaksi.
Pyörä okadoilla on aina intialainen TVS Victor

Heikki, sunnuntaikuski.
"Slash and burn" metsäpolulla.