Afrikkaa kokemassa, osa 1

Sierra Leonesta, Salone´sta

Aikataulut pettävät Afrikassa – kaikkihan sen tietävät.  Edellä olevan ensimmäisen sanan sisällön tiesin ilman muuta tänne Sierra Leoneen tullessani, mutta viimeisen sanan sisältöä en tiennyt.  Afrikkalaiset (rohkeasti väitän ilman kokemusta muista Afrikan maista) kokevat olevansa afrikkalaisia, he mieltävät olevansa yhden ja saman maanosan edustajia.  (Tai tarkentaen; Saharan pohjoispuolinen arabimaailma ei kuulu tässä mielessä Afrikkaan. ) 

Pan-African thinking

”Pan-afrikkalaisuus” tulee esille siellä täällä; kadunvarren mainoksissa, kaulakoruissa, vaatteiden kuosissa – kaikissa kuva-aihe voi olla Afrikan kartta.  Sen kuulee keskusteluissa kollegoiden kanssa, puhutaan Afrikasta eikä vain Sierra Leonesta tai edes naapurista Liberiasta. Tai esimerkki haetaan jostakin Afrikan maasta vaikka se onkin kovin kaukana kuten vaikka Sambia Sierra Leonesta (8000 km kuten myös Suomeen).  Sama asia toistuu tietysti sanomalehdissä ja radiossa (tosin tähän pitää jatkaa, että niitä kumpiakin pääsee hyödyntämään kovin harvoin, täällä ei radio soi taustalla eikä lehtiä ole kaupan.  Kirjastossakin oli toissavuotiset sanomalehdet hyllyssä.)   Ja viimeisenä esimerkkinä sanonta ”this is Africa”, kun mikään ei toimi, lausuttuna iloisesti.

Opettajat ilman rajoja / Teachers without borders

Olen nyt ollut puolitoista viikkoa töissä Sierra Leonessa, Kirkon Ulkomaanavun palveluksessa, Opettajat ilman rajoja-ohjelmassa.  Tarkoitus on auttaa Ulkomaanavun paikallisten yhteistyökumppanien ammattikoulujen opetuksen kehittämisessä.  Oma ammattitaito ainakin kehittyy.  Nyt on pakko ottaa käyttöön uudet opetusmenetelmät ja miettiä tiukasti mikä on homman tarkoitus.

Miten Mohamed suhtautuu?

Koulutushankkeen monitorointireissulla Joseph ohjasi hankeraportin tekoa.

Tänään sovin ensimmäisen oman tapaamiseni.  Tapaan perjantaina, ylihuomenna RADAn koulun  opettajia (RADA, Rehabilitation and Development Agency) täällä Bo´ssa.  Jännittää.  Osaanko tehdä tuttavuutta?  Osaavatko he hyödyntää minua?  Onko meillä kosketuspintaa?   Maatalousopetustakin koulussa on, mutta sen rooli saisi minun kannaltani olla suurempi.  Saman alan kollegoiden kanssa on aina helpompi aloittaa.  Mutta kun maatalous on täälläkin melko vähäisessä, on painotettava ”catering”-  ja puuseppä-opettajien ym.  kanssa opetusmenetelmiä, oppilaiden osallistamista (sitä kai kehitysasioissa kutsutaan nimellä empowering), ja suunnitelmallisuutta ja tavoitteita.  Opetussuunnitelmien olemassaolo ei ole kouluille itsestään selvää ja ainakin täällä Kirkon ulkomaanavun toimistollakin paikalliset työntekijämme ovat huomanneet, että niistä olisi apua opetuksen kehittämisessä.  On mihin sitoutua.

Säkkiin pukeutumista, tai ei sentään

Materiaalin säästämistä. Ennen saumojen neulomista 
oikeaan kankaaseen, harjoitellaan säkkipaperill

 Eilen ja toissapäivänä kävin kahdella mm.  Naisten pankin rahoittamalla koululla.  Ompelu, ”tailoring”, on niissä tärkeä opintolinja.  Ja käytössä ei suinkaan ole sähköistetyt vaan poljettavat ompelukoneet.   Suomessa se ei ainakaan minulle tule heti mieleen, edes mielikuvissa.  Koska olen tottunut sähkön saannin varmuuteen.  Nyt alan jo tottua, että sähköä tulee vasta illalla, kun hotellissakin aggregaatti lähtee käymään.  Päiväsähkö on liian epäluotettavaa ja varmaan kallistakin käytettäväksi koulussa.  Eikä koululla ole sitä dieselaggrekaattia.

Ompelukoneet ovat poljettavia.  ”Butterfly” on tehty Kiinassa.